Ira Sub Rosa

Neljä vuotta sitten Hanna Laakso onnistui soluttautua Valtiolliseen Mikrobiologian tutkimuslaitokseen ja vuotaa julkisuuteen tietoja naisilla tehdyistä epäeettisistä kokeista ja tutkimuksista. Hanna pidätettiin heti tietovuodon jälkeen, mutta tapaus herätti laajaa tyytymättömyyttä ja jopa moni mies vaati puolueetonta tutkimusta asian johdosta. Hannan onnistui paeta vankilasta ja hän piileskelee nykyään viranomaisilta ja työskentelee aktiivisesti vastarintaliikkeessä. 

Hanna perusti Ira Sub Rosa -faktion ja on kouluttanut siskoja vakoiluun, väärien identiteettien luomiseen ja käyttämiseen sekä soluttautumistehtäviin. Ira Sub Rosa on väkivallattomin vastarinnan faktioista: faktion jäsenet turvautuvat väkivaltaan vain äärimmäisissä hätätilanteissa ja itsepuolustukseksi. Sen sijaan faktion jäsenet ovat erikoistuneet vakoilemaan ja varastamaan tietoja. He naamioituvat, manipuloivat, valehtelevat ja soluttautuvat, heille tuntuu olevan pääsy mihin tahansa ja he tuntuvat saavan käsiinsä mitä tahansa salaista tiedustelutietoa. He välittävät tietonsa yleensä muille faktioille, jotka rakentavat operaationsa näiden tietojen varaan. Jotkut siskot halveksivat Ira Sub Rosaa, koska sen jäsenet ovat niin haluttomia tappamaan, mutta moni ymmärtää miten valtavaa rohkeutta vaatii astella aseettomana suoraan vihollisen keskelle.

Ira Sub Rosa tuntee monien poliitikkojen ja sotilasjohtajien salaisuudet ja heikkoudet, joten valtaeliitti pelkää faktiota ja pitää sitä yhtenä vastarinnan vaarallisimmista. Se lisää Ira Sub Rosan operaatioiden vaarallisuutta: kiinni jääneellä vakoojalla ei ole juuri mahdollisuuksia selvitä kuulusteluista hengissä. Jotta kiinni jäänyt sisko ei kidutettuna vahingossa vuotaisi tärkeitä tietoja viholliselle, on Ira Sub Rosa hyvin tarkka turvallisuudesta. Faktion jäsenet eivät koskaan näytä kasvojaan muiden faktioiden tai edes muiden taisteluryhmien siskoille. Soluttautujat ja petturit ovat valitettavasti ainainen uhka, kuten Ira Sub Rosan siskot hyvin tietävät, eivätkä siskot aio altistua kasvoskannaukselle. Niinpä he peittävät hiuksensa ja osan kasvoistaan mustalla kankaalla aina kun eivät ole kenttätehtävissä. Toistaiseksi varotoimet ovat auttaneet heitä välttämään poliisin tutkan.

Ira Sub Rosa -taisteluryhmät ovat aina hyvin tiiviitä: jokaisen on luotettava toisiinsa täydellisesti ja ehdoitta ja pystyttävä työskentelemään tehokkaasti ja ilman häiriötekijöitä kenttätehtävillä ollessaan. Silloin kun ryhmä ei ole kentällä, on selvitettävä kaikki konfliktit ja riidat. Joten siskot itkevät, huutavat ja tappelevat purkaakseen kaikki turhautumisen tunteet ja pienimmätkin konfliktit ennen seuraavaa tehtävää. Taisteluryhmää johtaa kuningatar, jonka vastuulla on myös tunnetyön tekeminen tehtävien välillä ja yhteydenpito muihin faktion johtajiin. Toisin kuin muissa faktioissa, Ira Sub Rosan taisteluryhmät tekevät vain harvoin yhteistyötä keskenään tai edes tapaavat toisiaan. Pelin kokoontuminen on Ira Sub Rosalle harvinainen tilaisuus tavata myös muita faktion jäseniä ja vaihtaa tietoja ja kokemuksia.

Ira Sub Rosan symboli

Tyyli: mustaa (työtehtävien ulkopuolella). Hiukset ja osa kasvoista peitettyinä.
Meikki: valkoisten pisteiden viiva kulmakarvojen yläpuolella. Pisteiden määrä ja niiden muodostama kuvio vaihtelee taisteluryhmästä toiseen.